Koristelinpa sitten omia kynsiäni ja tässä tulos:
Leimalakkana käytin W7:n oranssia lakkaa "Orange Creme" ja kuvat on Konadin laatasta m51, jonka muuten posti toi samassa paketissa geelipakkauksen kanssa, eli Mimaxilta tilasin.
Sitten jäätelöihin.
Olimme siskoni kanssa toissa kesänä reissaamassa Ranskassa ja Nizzassa koukutuimme jäätelökojuissa myytäviin italiaisiin jäätelöihin lopullisesti. Söimme niitä viikon ajan varmaan joka päivä. Mieleen jäi monia hyviä makuja, joita sitten koitimme tänään tehdä täällä koto-Suomessa. Tänään kokeilulistalla oli vaatimattomasti kolme jäätelömakua: turkinpippuri, kookos ja karamelli. Kokeilematta on vielä mm. avokado ja suklaa-pudding. :) Ylläolevassa kuvassa siskoni erottelee keltuaisia valkuasista, sillä lähes kaikkiin itsetehtyihin jäätelöihin tulee tuota keltuaista. Turkkari- ja karamellijäätelölle teimme yhteisen pohjan, johon tuli:
- 3 dl kuohukermaa
- 3 kananmunan keltuaista
- jonkin verran ruskeaa sokeria
Vatkaa erikseen keltuaiset sokerin kanssa ja kermavaahto. Sekoita ne sitten keskenään. Tämä on periaatteessa jäätelön perusaines.
Kookosjäätelön "taikina" koostui näistä:
- 2 dl kookoskermaa kiehautettuna
- 2 kananmunan keltuaista
- 50g sokeria
Keltuainen ja sokeri vatkataan taas ja sekaan lisätään kookoskerma. Sitten jäätelökoneeseen pyörimään ja avot!
Kookosjäätelö tässä onnistui ehkä parhaiten, ainakin se jähmettyi kunnon jätskiksi ja oli muuten hyvää!
Turkinpippurijäätelön jähmettymisessä oli ongelmia ja ahnaina emme jaksaneet odottaa sen jähmettymistä pakastimessa vaan pistelimme sen tuollaisena löllönä poskeen. Oli aivan mielettömän hyvää, joskin aika suolaista - turkinpippureita olisi siis voinut olla tuohon määrään vähemmän.
Loppuun vielä kuva kynsilakkakiekoista, tilasin näitäkin ensimmäistä kertaa ja pitihän ne tietenkin heti mennä lakkailemaan. Pitäisi varmaan ostaa lisää, kun ei noihin kaikki kynsilakat mahtuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti